Nämä minun otsikkoni nyt tulevat taas jostain helvetistä. Soi vain päässä tämä. Mmm, mitähän kirjoittamisen arvoista olisi. Mutsi siis ei aio jäädä Italiaan, tämä oli vain jotain kännipäisiä hourauksia. Nyt on ennyt vähän paremmin äiteen kanssa, ei ole juonutkaan hirveästi. Eilen oli psykologilla aika jne. Kerroin ihmeellisestä tunteesta että olen pyörä. En nyt ajattele niin päässäni,mutta fyysisesti vain joskus tuntuu siltä. Kuin suustani olisi tungettu pyörän runko, ja kädet ja jalat tuntuisivat painavilta kun kaikki paino lasketaan niille. Päässä tuntuu kevyeltä, jollain tapaa kuumeiselta, mutta muuten olo ei ole kuumeinen. Kuumettakin olen mittaillut, siinä 36.5 se on suurinpiirtein ollut, mutta tänään aikaisemmin se oli jotain 35.8. Nyt se on 36.1 . Tuo pyörä fiilis on sellainen että se tulee ja menee ja tulee taas.

Olen saanut kissahoitolankin jo valmiiksi, tosin lopulta laitoin sinne hevosia ja koiriakin. Hoitajia olen onnistunut saaman peräti kaksi, joista toisen jouduin jo erottamaan. -.-'
Hmm, löysin hienot Children Of Bodom pussilakanat+tyynyliinan yhdestä nettikaupasta. Josko jopa saisin tilatakkin ne, olisivat melkoisen komeat Anniksessa. Toisaalta olen pohtinut että täytyykö sinne edes ottaa itse niitä, kun mainittiin vain peitto ja tyyny. Damn jos en voikaan leveillä pussilakanoillani. -.-'
Selailin myös LeatherHeavenin sivuja, ja löysin melko tyyriit,mutta ihanat housut. Sellaiset camorempsut. Suunnittelin myös "tuunaavani" Jessicalta saadut paksarit, ostan niihin uudet nauhat vaikka MicMacista ja lyön parit niitit niihin.

Ah, löysin Kiefer Sutherlandista suorastaan taivaallisen kuvan. Ihmettelen etten ole aikaisemmin siihen törmännyt, epäilemättä paras kuva Kieferistä jonka olen löytänyt. Niin loistava, että duunasin siitä lukujärjestyksen, noita lukujärjestyksiä kun olen viime aikoina jonkun verran tehnyt. "I give you my heart" kuvasta ja himalajankissasta olen myös tehnyt. Lisäksi duunasin Lellulle Joey Ramone-Lukkarin.
Suunnittelin, että voisin hommailla jonkunlaiset personalit, joihin tunkisin näitä lukkareita vapaasti kopioitavaksi, ja muitakin kuvia voisi ottaa ehkäpä. Tahtoisin tehdä tosin mieluummin ne jonkun kaverin kanssa, ajattelin että voitaisiin laittaa esim. meikkivinkkejä sinne tai jotaa.. Ajattelin että jos Niina, mutta voi olla että Niina "Ei jaksa" "Emmä mitäää sellasii"
"Omg ämmä vitut mitää meikkei" . >B)  Ja ja. Kai yritän mennä nukkumaan nyt.